Pumppumiehen viimeiset valitukset

Matka on päättynyt. Viimeiset päivät meni valituksen puolelle.  Hetken tuntui jo tauti asettuneen, mutta mitä vielä. Päälle lykkäsi kuumeen ja muutenkin kylmässä olo oli todella kaukana mukavasta. La 16..1. huonosti nukutun yön jälkeen taksi nakkasi reissumiehen lentokentalle - niin lähellä, mutta niin kaukana.  8 tunnin lentomatka tuntuui todella pitkältä - mitään ei syömään pystynyt ja huono olo ajoi vessaan vähän väliä.  Ja sinne kun oli väliin jonoa, niin siinä oli naurut kaukana.  Mutta illalla vihdoinkin kotona.  Miten hyvältä tuntuikin taas halata rakasta vaimoaan.

Sunnuntaina piti kuitenkin lähteä päivystykseen.  Tulehdusarvot melkein 200 (po <8) ja lääkäri tarjosi sairaalapaikkaa.  Menin kuitenkin kotihoitoon apteekin kautta ja viikon sairasloma.


Matka oli kuitenkin kaikin puolin avartava ja tulipahan irrottauduttua kerralla kokonaan työasioista.  Taas jaksaa uusin voimin.  Tämähän se loman tarkoitus on.  Huolimatta viime hetken sairaspäivistä.  Ja matkaseura oli hyvä - kiitos Outi.  Siunattuja matkapäiviä tuleville kuukausille. Täytyy kuitenkin myöntää, että enää en lähtisi omaehtoiselle matkalle.  Sitä vain nuorempana jaksaa niin paljon paremmin tämän sortin matkaamista.  Yölliset nuokkumiset ahtaissa busseissa ja aamuöiset perilletulot ym ovat vain niin älyttömän raskaita.  Vähäksi aikaa riittää pelkkä nojatuolimatkailu.  Ja jatkossa riittää valmiiksi ostettu lomapaketti, jossa kaikki on valmiiksi ajateltu ja järjestetty.  Näin tuntuu nyt, mutta tulevastahan ei ihminen tiedä.

Pumppu oli todella kätevä ja luotettava matkaseuralainen.  Ei jättänyt pulaan ja tarpeen mukaan oli helppo säätää tarpeita vastaavaksi.  On tehty matkaaminen helpoksi.

Pumppumies on puhunut

Huomista ootellessa

Eilen illalla kone laskeutui tanne Delhiin.  Olin jo etukateen varannut huoneen kahdeksi yoksi lentokenttaa lahella olevasti kohtuuhintaisesta Eurostarista.  Lentokoneessa ennen laskua ihmiset alkoivat kaivaa pakaaseistaan villapuseroa, pipoa ja hanskoja.  Minahan en tahan ollut mitenkaan varautunut, vain t-paita housujen lisksi oli yllani ja repussa toinen likainen t-paita.  Ja kylma tuli, alle kymmenen astetta luulisin.  Ja huoneessa kalisi hampaat, kuin akkia sipaisin vallyjen alle.  Onneksi niita oli kaksi.  Ja aamulla ei olisi millaan halunnut nousta vallyjen alta, taloissa kun ei ole mitaan lammitysta.  Tanaan soin sitten ensimmaisen aamupalan muutamaan paivaa ja maha tuntuu jo parempaan pain olevan. Aamusta oli sitten kipaistava talvivaateostoksile ja sattuikin sopivasti uuden vuoden jalkeiset 80% alennukset eli kaytanossa vaatteet ei maksaneet mitaan.  Huomenna on sitten kiva menna kohtiin puhtaissa, uusissa tamineissa.  Nahdaan.

Chennai

Aamulla heratessa oli sitten maha kipeana, etoi todella kunnolla.  Mutta lahdettava oli liikenteeseen.  Klo 7.45 lahti juna Vilupuramiin ja sielta vaihto Chennaihin menevaan.  Outin seuralle oli sitten sanottava loppu.  Se oli todella herkka hetki jattaa tytar asemalle, ikava tuli heti.  Onneksi nyky aikana on nama pelit ja vehkeet, joiden avulla voi olla yhteydessa.

Junassa matkaajat aloittivat jonkin leikin ja kohta koko vaunu tanssi ja soi.  Kylla on ihmisilla hymyt taalla auringossa herkassa.  Oma oloni kuin seipaan nielleella. Hotellissa yritin syoda, muttei siita mitaan tullut.  Etoi, eika ruoka todellakaan mennyt alas.  Yoksi taytyy varata nestetta yopoydalle.  Huonekin ahdistaa, kuin ei ole ikkunaa ja vaihdoin huoneen toiseen heti, kun televisio ei toiminut.  Nyt ei ole kirjoitusfiilista, taytyy lahtea vaakatasoon.  Kuviakaan en voi tassa paikassa uploudata. Huomenna lento New Delhiin.  Tasta kaupungista ei ole paljon kerrottavaa, olen taalla ollut aikaisemminkin, joskus 30 vuotta sitten, silloinkin vain yon verran muistaakseni.

Edelleen Pondicherryssa

Jaimme sitten tanne Pondicherryyn yhteiseksi loppuajaksemme.  Outi lahtee 12 pv takaisinpain kohti Keralaa, jossa hanen ystavansa on kansallispuistossa pestautunut norsunkouluttajan oppiin.  Mina lahden 13 pv Chennaihin, josta minulla on seuraavana paivana lento Delhiin.

Olemme kayneet naiden paivien aikana tutustamassa mm. lahella sijaitsevaan Aurovilleen, joka on perustettu 1960 luvulla henkiseksi ja ekologiseksi keskukseksi.  Paikan perustivat silloin 1870 luvulla syntyneet Sri Auribindo ja ranskalaissyntyinen nainen, jota kutsutaan The Mother. Asukkaista 80 % on ulkomailta.  Lisaksi Aurovilleen tulee jatkuvasti vierailijoita, jotka sitoutuvat tyoskentelemaan keskuksen hyvaksi.  Minimi sitoutumisaika on 1 viikko.  Erityisesti tuo ekologisuus kiehtoi minua, mm. energia otetaan omilla aurinkopaneeleilla ja pyritaan elamaan luonnonehdoilla. Kuvassa Aurovillen mietiskelykeskus, joka on rakennettu ranskalaisnaisen visioiden pohjalta.

Vaikka Pondicherry on intialaiseksi kaupungiksi siisti ja puhtaan oloinen taallakin tormaa tahan roskaamisongelmaan.  Ilmeisesti jatevedetkin johdetaan sitten suoraan ulkoiseen kanavaan (kuvassa).  Tahan tormaa jatkuvasti.  Posittivisesti on vaikuttanut ihmisten valinen lammin kanssakayminen.  Alkuun ihmettelimme kuinka miehet kavelevat paljon kasi kadessa kadulla.  Meillahan se tulkittaisiin homoseksuaalisuudeksi, mutta taalla se on aivan yleinen tapa ystavien kesken.  Koskettelua ei arastella, vaikka ruuhkaisilla kaduilla hyvin harvoin joutuu tonituksi ja kosketelluksi.  Kuten moottoriliikennekin kavelykin on hyvin ennakoivaa ja yhteentormaykset vaistetaan sulavasti, vaikka valilla ahdasta onkin.  Liikenteessa valiin nakee monenmoista kulkijaa.  Allaoleva otos sunnuntaiajelulla olevasta perheesta, isa, aiti ja kaksi lasta moottiripyoralla.

Pondicherry

Nousimme illalla 23 junaan ja heti kohta kaariydyimme silkkipusseihin.  Sama vanha 6 hengen looshi ja matkalaukut kettingilla kiinni ja unta kaaliin.  Juna olisi aamulla klo 5.25 Vilupuramin asemalla, josta 1 h bussikyyti Pondicherryyn.  Puhelin parayttikin ylos kohta viiden jalkeen,  Juna pysahtyi 5.20 ja hyppasimme pois. MUTTA....juna olikin ollut myohassa ja olimme jaaneet yhta tuntia aikaisemmin pois, mika kohta selvisikin pimealla asemalla, vaan juna meni jo eika meita odotellut.  Yksi ystavallinen mies tuli pimeyden keskelta ja huonolla englannilla saimme selville taman tekemamme virhearvion.  Onneksi Intiassa on tihea junaverkosto ja kohta lahtisikin juna edellisen peraan.  Tama avuntarjoaja esitteli itsensa henkilokortillaan rautatieyhtion tyontekijaksi ja tuli mukanamme samaan junaan.  Siina tunnin torkuimme ja nousimme pois Vilapuramissa, paiva oli jo valjennut ja auttajamme nousi myos pois.  Paivanvalossa paljastuikin, etta kaveri taisi olla rautatieyhtion entinen tyontekija ja jo aamutuimaan sopivasti kannissa ja oli meissa kiinni kuin takiainen.

Nousimme bussiin ja sopivasti juuri talle aamulle bussi oli tupaten taynna ja tarjolla vain seisomapaikkoja...eika muu auttanut kuin tunnin seisominen ja tuskanhiki valui - taas mentiin hurjalla kyydilla.  Perille ehjana ja Pondicherry paljastui todella ihastuttavaksi ranskalaistyyppiseksi kaupungiksi.  Palkitsimme itsemme ottamalla super deluxe huoneen merinakoalalla.  Jo kelpasi heittaytya muutamaksi tunniksi unten maille.  Tanaan oli ensimmainen paiva 4 viikkoon, kun aurinko ei ilmestynyt taivaalle.  Oli myos ensimmainen paiva 4 viikkoon, kun paasi oikeasti kuumaan suihkuun. Hyva paiva loppujen lopuksi.

Temppelissa ja mattokaupoilla

Tanaan lahdimme tutustamaan Intian isoimpiin kuuluvaan hindutemppeliin, Meenakshin temppeliin.  Useisiin temppeleihin valkoihoisella ei ole mitaan asiaa.  Vain hindut voivat astua sisaan ja hinduksihan voi vain syntya.  Mutta taman temppelin sisaan sai valkoihoinenkin menna, vain shivalle omistettu pyhityspaikka oli kiellettya vyohyketta.  Itsestani nama paikat ovat ahdistavia ja pelottaviakin.  Kuljimme temppelin sisalla vaentungoksessa omia hartausmenojaan harjoittavien paikallisten seassa. Ohitsemme mm. kulki joukko miehia kantaen raskasta jumalankuvaa, jota hidut hartaasti palvoivat (kuva).  Olin ostanut 30 rupian (n. 50 senttia) kameran kayttoluvan ja kayttelinkin salamaa ahkerasti.  Paikalliset halusivat myos taalla ahtautua linssin eteen ja otattaa itsestaan kuvan, sitten kadesta pitaen kiiteltiin.  Se on helppoa nain digiaikana antaa kameran kayda.  Kiitos Antti, etta sain kamerasi lainaan. On tullut meinaan rapsittya kuvia, eika se olisi kamerakannykalla ihan nain hienosti onnistunut.

Kierroksen jalkeen kavimme hallituksen hyvaksymassa museokaupassa, jossa oli kaupan veistoksista mattoihin.  Kaupan ylakerrassa ihastelimme naita kasinkudoittuja villasta ja silkista kudottuja kashmirilaisia mattoja.  Enpa ole tallaisia mattoja viela nahnyt,  toinen toistaan kauniimpia.  Todella ihastuttavia. Kauppojahan siina oli ruvettava hieromaan.  Mattokauppias oli itse Kashmirista eika lainkaan ihollekayva, kuten kauppiaat taalla valitettavasti niin useasti ovat.

Sairaspaivia

Nyt sitten nukuttu 2 yota Maduraissa. Tarkoitus oli tanaan lahtea junalla eteenpain, mutta Outi sairastui ensimmaisen yon jalkeen.  Nesteet kulki lapi ja joiduimme eilen turvautumaan paikallisen sairaalan ammattiapuun.  Taalla naita sairaaloita on aika paljon katukuvassa ja yksityisperiaatteellahan nama taalla toimivat.  No...laakari otti Outin sisaan ja laittoivat tipan tippumaan.  Oheisessa kuvassa tippa joudutaan laittamaan uudelleen, koska ensimmainen liikkui ja tiputti nesteen suonen ohi kudokseen.  Olivat nama hoitajat ennenkin piikkeja laittaneet, sen huomasi.  Ensimmainen kylla meni vasta kuudennella yrityksella, koska suonet olivat vetaytyneet.  Viisi tuntia meni tassa operaatiossa.  Outin vointi kohenikin ja kavimme illalla viela syomassa.

Yolla kuitenkin vatsatauti jatkui, ei enaa kuitenkaan ollut kipuja.  Klo 16 jalkitarkastuksessa laakari antoi tarkat syontiohjeet ja laakkeet viideksi paivaksi. Eilen sairaalassa kaytavia mittaillessani huomioni kiintyi yhdessa nurkassa penkilla olevaan juuttikangassakkiin.  En tieda tekiko mielikuvitukseni temput, mutta voisin sanoa, etta pussissa oli ruumis tai sitten joku vain oli kaariytynyt sakkiin ja nukkui. Naista ei koskaan tieda, kirjoittihan Jukka Virtanenkin  "Kuukin on Intiassa kummempi" kirjan aikoinaan.

Katuja kavellessa tuli vastaamme isoilla seinaan kirjoitettu viesti "Jesus Christ came into the world to save..."  Pysahdyin ja otin kuvan.  Intiassahan kristittyja ei ole kuin hyvin pieni osa.  Ovea vahtinut mies hymyili minulle leveasti ja viittoili sisaan.  Astuin sisapihalle ja tama olikin kristitty koulu.  Pihalla istui iso joukko poikia kirjoineen ja kun eurooppalainen mustissa laseissa kameroineen astui heidan keskelleen, sekasorto oli valmis.  Jokainen kaveri halusi, etta heista otetaan kuva ja niitahan napsin.  Kukaan ei kuitenkaan ajamaan minua pois vaan vaihdoin parin opettajan kanssa jonkin sanan ennen poistumistani.

Tanaan olemme varanneet huomiseksi klo 23 junaan paikat Pondicherryyn ja 13 paivaksi Chennaihin, josta pumppumies lentaa 16. pv kotiin. Lamminta riittaa viela vahan aikaa.

Tavoite saavutettu - Maduraissa ollaan

Ja juna lahti illalla kohti Ramesahwaramia.  Asemalla tormasimme sitten mukavaan joukkoon delhilaisia, jotka olivat etelan matkalla ja myos matkalla samaan paikkaan.  Outi oli paivaa aikaisemmin tullut tutuksi perheiden lasten kanssa, jotka olivat hyvin aktiivisia keskustelijoita ja uteliaita tietamaan matkustelusta ja Suomesta.  Perheiden vanhemmat olivat opettajia Delhista ja myos hyvin aktiivisia ja iloisia ihmisia.  Siina menikin aika joutuin ja aanekkaasti junaa odotellassa asemahallissa.  Junavaunussa lapset viela lauloivat meille ja mekin yritimme Outin kanssa tavoitella tuttua suomalaista savelta - todella hauskaa.



Sitten ei muuta kuin kaariytyminen silkkimakuupussiin ja unten maille.  Ja juuri kun olin saanut unesta kiinni tuli seuraavalla asemalla vaunuun lisaa matkustajia ja peri-intialaiseen (tai nain ainakin luulen) tapaan eivat juuri kovin hienotunteisia olleet kanssamatkustajia kohtaan vaan taysivalaistus paalle ja hirvea puheensorina alkoi - unet meni ja puhetta piisasi.  Otti todella pattiin.  Aamu tuli kuitenkin ja unimattikin heitti armollisesti hiekkaa joksikin tunniksi. 

Rameshwaram oli todella likainen ja epasiisti paikka.  Oli muuttunut sitten nuoruuden vaiko aika kullannut muistot.  Intialaisilla on muutenkin ikava tapa roskittaa paikat ja varsinkin hirvea muovimaara pistaa silmaan.  Vaikka paikoin on isoja muistilappuja tasta roskaamisesta, heti kotien ulkopuolelle on syntynyt kaatopaikkoja, jotka Suomessa olisivat lain kirjaimen vastaisia ja niista nousisi kova hulapaloo. Ja varsinkin kaduille on kertynyt mielettomat maarat roskaa ja haju on paikoin karmea.

Rameshwaramista otimme kuitenkin heti kohta bussin ja lahdimme 4 tunnin ajomatkalle Madurain kaupunkiin.  Bussin ikkunassa luki Express ja lieko siita syysta kuskin kaasujalka ollut aika raskas.  Kaikista ohi ja pieninkin tyhja tila piti kayttaa.  Valiin pelotti kovasti, etta bussi ei pysy pystyssakaan kaikissa ohitustilanteissa.  Puolet naista tulkitsisin riskiohituksiksi, silla vastaantulevan ja omalla kaistalle palaavan auton valiin ei todellakaan jaanyt paljon tilaa. Hengissa kuitenkin perilla vasyneena ja puolitoista vuorokautta samoissa hikisissa vaatteisssa ilman suihkua, mutta suihkun ja ruoan jalkeen olo on taas autuaallinen.

Matka jatkuu illalla klo 22 junalla . . .

Tanaan herasimme ennen auringonnousua ja menimme seuraamaan sita hotellin kattotasanteelle.  Emme olleet siella yksin, monet intialaiset hotellivieraat olivat tulleet sinne myos perheineen.  Alhaalla rannalla oli myos joukoittain ihmisia ja kovaaaniset huusivat joitain uskonnollista messun tyyppista joikua paikallisesta temppelista.  Toisella puolen jonkin sadan metrin paasta kuului samanlainen messuaminen roomalaiskatolisesta kirkosta.  Intialalsieen tyylliin kaikki kova-aanisten nappulat oli kaannetty aariasentoon, ettei vain kukaan jaisi osattomaksi tasta kakofoniasta.
Puolilta paivin sitten kirjauttiin ulos taman kaupungin hotellista, reput on sailossa illan matkaa varten.  Tama olikin hieman luksusta, ylimmainen kerros ja nakoala yli koko rannan kauas merelle ja ihana puhuri merelta vilvoitti aina kummasti hikisen paivan jalkeen.  Tama kaupunki karsi vuoden 2004 tsunamista kovasti, vaikka siita ei Suomessa uutisoitukaan.  Tanaan siita ei ole jalkeakaan vain muistomerkki meren rannalla. Tuhansia ihmisia havisi silloin meren aaltoihin jalkia jattamatta.

Mina karvensin nenani ja otsani eilisen paivan aikana, kun unohdin laittaa suojavoidetta.  Aurinko todella paahtaa suoraan keskitaivaalta paivasaikaan ja olen suojannut nyt itseni uuden tyylin lakilla (kuvassa).

Matka siis jatkuu tanaan kohti Rameshwaramia.  Sita kautta joskus muinoin 70-luvulla olen kulkenut Sri Lankaan.  Tana paivana eivat laivat kulje sielta enaa johtuen tamilien ja singhladeesien vihamielisyyksista Sri Lankassa.  Tanaan ostin lipun kotiin.  14 pv on lento Chennaista Delhiin (3,5h ja 87 euroa) ja sielta 16 pv Hgin kautta Ouluun.  Piti varata yksi paiva Delhissa - passin etusivu on repeamaisillaan ja luultavasti tarvitsee uusimisen, jotta paasen maasta.

Vuoden ensimmainen paiva Intian etelaisimmassa karjessa

Matkaa tehtiin talle paivalle taas vasyksiin asti. Tilattiin taksi 00.30 ja pimennettyjen ikkunoiden takaa saimme seurata paikallisten uuden vuoden villityksia auton pyyhaltaessa kohti rautatieasemaa. Muun muassa naimme ensi kertaa kannisia intialaisia, ja taalla osataan kylla riehaantua tavalla jonkalaista ei ainakaan Oulussa usein nay. Myos pienten kokkojen sytyttaminen mita mielenkiintoisimpiin paikkoihin kuuluu ilmeisesti uuden vuoden juhlintaan. Kaikki vastaantulevat ihmiset olivat tosin mielettoman ystavallisia ja halusivat katella ja nain onnitella meita kaikkia samalla pallolla pyorivia. Fort Kochilla pyori myos valtava lauma poliiseja ja kaikkia turisteja varoiteltiin liikkumasta puoli yhdentoista jalkeen ulkona, mika heratti suurta ihmetysta ainakin meissa. Lisaksi vuodenvaihteen rantajuhla oli jaettu kahteen alueeseen josta toinen puoli oli tarkoitettu ulkomaalaisille ja toinen intialaisille. Siella emme tosin kayneet vaan vietimme vuodenvaihteen hiljentyneilla turistikaduilla ihmetellen.
Juna lahti 04.40 joten odotus oli tuskainen, torkuttiin vuorotellen taydessa odotushuoneessa jonka kaikkiin nurkkiin ihmiset olivat laittaneet potkottamaan vilteilleen ja lapset nukkuivat poydilla. Miljoonat saasket taas hyokkasivat raiteella ja varsinkin jalat alkavat nayttaa jo suorastaan rokkoisilta ja kutitus on kammottava! Lisaksi mainittakoon etta kummankin matkaajan nilkat muistuttavat puunrunkoja.

Onneksi paastiin lopulta tanne ihanan tuuliseen=vilpoisaan ja ystavalliseen Kanniyakumariin. Jo junamatka alkoi lepposasti kun ystavystyimme intialaisen n. 50w pariskuntaan, jonka poika on Helsingissa toissa, saimme heilta myos aamupalaksi Etela-Intialaisia herkkuja, suolaisia donitseja, vadoja seka kahvia. Juteltiin pitka tovi maailman menosta ennen kuin he jaivat pois kyydistaThiruvananthapurissa, loppumatkana seuranamme olikin nuorehko opiskelijapoika Pohjois-Intiasta ja eras aivan ihanan sympaattinen intialainen nelihenkinen perhe. Englanti takelteli mutta hymyt lensivat. Naimme tuon samaisen perheen taas kun kavimme myohemmin temppelisaarella tassa kaupungin katveessa. He ovat matkalla Rameswaramiin huomenna, ja meillakin siella kaynti on nyt harkinnassa kun varaamamme junaliput ovatkin nakojaan sinne asti eivatka Maduraihin.

Loppupaivan tutustuimmeKanniyakumariin, jonne loppuu Intian maa ja jossa 3 merta kohtaavat; Bengalinlahti, Intian valtameri ja Arabian meri.  Taalla on myos Gandhin, joka vertauskuvallisesti v. 1937 kaytti naita 3 merta puheessaan, muistomerkki . Taalta kirjoitti jo muinainen tuntematon kreikkalainen kauppias paikasta, jossa jumalat kylpevat. Oheisessa kuvassa Outi antoi pikkutytoille kynia.



Paikallinen uimaranta.  Taalla ei uidakaan pikku pikku bikineissa.  Miehet kayttavat uimahousuja, mutta naisilla on taysi vaatetus paalla, eika kukaan naisista mennyt edemmaksi kuin nilkkaveteen. Miehet polskuttelivat kaukana.